Aino Kallas (tyttönimeltään Aino Krohn) syntyi Viipurissa 1878. Hänen isänsä oli Julius Krohn, joka oli merkittävä kansanrunouden tutkija, jonka kirjailijanimi oli Suonio. Aino käytti Suonio nimeään myös ensimmäisissä teoksissaan. Ainolla oli mielestään ihana lapsuus ja lapsuuden kesäkotikin oli hurmaava Kiiskilän hovi. Hänen isänsä kuoli surullisen varhain Ainon ollessa vasta lapsi.
1900-luvun alussa Aino avioitui Oskar Kallaksen kanssa. He saivat yhteensä kolme lasta, kaksi tytärtä ja yhden pojan. Näihin aikoihin Aino vasta aloitteli kirjailijanuraansa. Hänelle menestyksen vuodet olivat 1920-1930. Hänen kirjallisuutensa ulottuu yli kolmen vuosikymmenen läpi. Ainoon vaikuttivat myös syvästi erilaiset vaikutteet mitä hän eri ihmisiltä sai. Eräs syvästi häneen vaikuttanut henkilö oli Eino Leino.
Vuonna 1934 Aino sairastui veritulppaan ja oli sen takia noin puolivuotta Helsingin sairaalassa. Hän parani siitä hyvin, mutta hänelle oli todella kova pala oman poikansa ja tyttärensä menetys Viron sotavuosina. Myöhemmin Oskar Kallaskin kuoli ja silloin Aino aloitti muistelmiensa kirjoituksensa. Pian saatuaan Suomen kansalaisuuden Ainon toinenkin tytär kuoli. Aino Kallas itse kuoli Helsingissä 9.11.1956.
Aino Kallas kirjoitti kirjojaan vanhahtavalla kielellään, jonka hän oli itse luonut, samoin kuin Volter Kilpikin. Hän antoi kirjoissaan yleensä ”minälle” puheenvuoron. Hän kirjoitti myös paljon vastakohtapareista; rakkaus ja kuolema. Tällaisissa kirjoissa hän kuvasi paljon sitä, kun tyttö kokee rakkauden, jota hänen isänsä tai veljensä ei hyväksy. Useisiin kirjoihinsa hän otti myös aiheita Viron historiasta ja mytologiasta. Hänen parhaita teoksiaan ovat Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi, Sudenmorsian ja Pyhän joen kosto. Aino saikin monta kertaa valtion kirjallisuuspalkinnon (1907, 1920, 1926, 1928 ja 1942). Aino Kallas sai Aleksis Kiven palkinnon vuonna 1942.
Aino Kallas oli merkittävä suomalainen kirjailija. Hänen kirjoissa käsitellään asioita epätavallisista näkemyksistä ja ne sisältävät harvinaisia sisäisiä ulottuvuuksia. Myös Viro on ominut muutamat hänen teoksensa osaksi virolaista kirjallisuuskulttuuria. Aino Kallaksen on sanottu kuuluvan itseoikeutettuna jäsenenä naiskirjallisuuden klassikoihin Canthin, Jotunin ja L. Onervan kanssa. Hän on ollut merkityksellinen kirjailija Suomen kirjallisuudessa.
• Lauluja ja ballaadeja, 1897
• Kuloa ja kevättä, 1899
• Kirsti, 1902
• Meren takaa 1., 1904
• Meren takaa 2., 1905
• Ants Raudjalg, 1907