Mauri Kunnas

Mauri Kunnas on syntynyt 11.2.1950 Vammalassa, jossa nykyään asustaa myös Herra Hakkarainen. Herra Hakkarainen on unissakävelijä, jonka voi bongata monesta Mauri Kunnaksen lastenkirjasta. Monet myös hakevat sitä kirjojen sivuilta.

Jatka lukemista kirjailijasta Mauri Kunnas

Mauri Kunnas on ammatiltaan graafikko, hän on valmistunut Suomen Taideteollisesta korkeakoulusta 1975. Hän aloitti uransa poliittisena pilapiirtäjänä. Työskentely turkulaisessa mainostoimistossa vuoden verran on tainnut jäädä Mauri Kunnaksen omin sanoin ainoaksi vakinaiseksi työpaikaksi, jossa istuttiin joka päivä aamusta iltaan.

Samaan aikaan kun hän teki poliittisia pilapiirustuksiaan mm. Turun Sanomille, kirjoitti hän ensimmäisen lastenkirjansa, Suomalainen tonttukirja 1979. Hänen vaimonsa auttoi häntä kirjan värittämisessä. Suomalaisesta tonttukirjasta tuli bestseller. Nykyään Mauri Kunnas on päätoiminen kirjailija, joka asuu Espoossa vaimonsa Tarjan kanssa sekä kahden lapsensa kanssa.

Vuonna 1983 Mauri Kunnas muutti vaimonsa kanssa Espooseen ja alkoi tehdä pilapiirroksia Helsingin Sanomiin. Lopulta pilapiirtäminen piti lopettaa, sillä kahden työn tekeminen samaan aikaan osoittautui liian haastavaksi. Mauri Kunnas halusi jatkaa lastenkirjojen tekemistä. Lastenkirjan tekeminen kestää kuudesta yhdeksään kuukautta. Jouluna 1996 valmistui Kunnaksen ensimmäinen ja hänen sanojensa mukaan ehkä viimeinenkin animaatioelokuva Joulupukki ja noitarumpu. Elokuvan maksoi Yle, ja sen kustannukset nousivat neljään miljoonaan markkaan. Elokuvaa on myyty yli 50 maahaan.

Mauri Kunnaksen lastenkirjaideat syntyvät arjen touhujen keskellä, mutta niiden kypsyminen ideaksi saakka saattaa viedä hetken. Vaikka Kunnas saa itse päättää pitkälti työajoistaan, hänestä tuntuu, että hän ei harrasta juuri mitään. Action-jännäreitä hän kuitenkin myöntää katsovansa. Ehdottomia hänen suosikkejaan ovat Hitchcockin filmit ja vanhat James Bondit.

Kirjailijan teokset

  • Suomalainen tonttukirja, 1979
  • Koiramäen talossa, 1980
  • Joulupukki, 1981
  • Koiramäen lapset kaupungissa, 1982
  • Yökirja, 1984
  • Hui kauhistus, 1985
  • Riku, Roope ja Ringo, kolme kokkia, 1986
  • Riku, Roope ja Ringo lentävät kuuhun, 1986
  • Riku, Roope ja Ringo televisiossa, 1986
  • Riku, Roope ja Ringo, värikäs päivä, 1986
  • 12 lahjaa joulupukille, 1987
  • Hullunkurinen lintukirja, 1987
  • Koiramäen talvi, 1988
  • Kaikkien aikojen avaruuskirja, 1989
  • Etusivun juttu, 1990