Paavo Haavikko on suomalaisen modernismin kirkkaimpia tähtiä. Hän kehitti suomalaista runoutta 1950-luvulla ja hänen kokoelmiaan käännettiin 12 kielelle. Paavo Haavikko oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen puhuja. Hän kuoli lokakuussa 2008.
Paavo Haavikko syntyi Helsingissä 25.1.1931 liikemiesperheen kolmanneksi lapseksi. Lapsena Haavikko kärsi puheviasta ja oppi tuottamaan r-kirjaimen vasta myöhään. Haavikon isä kuoli jo vuonna 1951, samana vuonna kun Paavo valmistui ylioppilaaksi ja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Tiet etäisyyksiin.
Paavo Haavikko on työskennellyt elämässään myös kustantajana, kolumnistina ja käsikirjoittajana. Lisäksi hän oli menestynyt liikemies kiinteistö- ja metsäkauppa-alalla. Vaikka kansalle Haavikko oli ensisijaisesti runoilija, hän totesi itse vuonna 2001: Olen enemmän yrittäjä kuin kirjailija, vaikka olenkin kirjoittanut paljon ja kiireellä.
Vuonna 1975 Haavikko perusti kustantamo Art Housen, jolle kirjoitti itsekin myöhemmät teoksensa.
Haavikko oli vuodesta 1955 naimisissa kirjailija Marja-Liisa Vartion kanssa. Vartion äkillinen kuolema vuonna 1966 oli Haavikolle paha paikka, eikä hän sen jälkeen kirjoittanut neljään vuoteen mitään. 1970-luvulla kirjailija alkoi taas aktivoitua ja meni myös uusiin naimisiin kirjallisuudentutkija Ritva Haavikon kanssa. Pari oli yhdessä aina Haavikon kuolemaan asti.TuotantoHaavikon tunnetuimmat tekstit ovat runokokoelmia ja yhteyskunnallisia kannanottoja. Hänen ensimmäinen teoksensa Tiet etäisyyksiin on edelleen yksi Haavikon luetuimpia runoteoksia. Kirkkainta modernismia sanotaan olevan kokoelmassa Talvipalatsi (1959). Se teki vaikutuksen kirjallisuuskriitikoihin ympäri maailman.Haavikon runous käsittelee kirjailijuutta, kieltä ja runoutta. Se on siis modernismille tyypillisesti todella metafiktiivistä. Haavikko pitäytyy runoissaan minimalismissa ja sanoo mahdollisimman paljon mahdollisimman vähillä sanoilla. Minimalismi tekee hänen runoudestaan joillekin vaikeaa ymmärtää.Haavikko yhdistää suuria teemoja, puhuu luonnosta ja käyttää symboleinaan keskiaikaisia elementtejä, palatseja ja kuninkaita. Nämä hän yhdistää myös liike-elämään ja rahaan joissakin teoksissaan.Modernismin lisäksi Haavikon myöhäisemmässä tuotannossa palataan romantiikkaan ja Kalevalan myytteihin.Haavikko ei ole pysytellyt vain kaunokirjallisuudessa. Hän on muun muassa tehnyt oopperalibrettoja, kirjoittanut neljä muistelmateosta, toiminut kolumnistina Uudessa Suomessa ja Suomen kuvalehdessä, julkaissut aforismikokoelmia, historiankirjoituksia ja kannanottoja.Julkinen puhujaPaavo Haavikko esitti koko uransa ajan tiukkoja mielipiteitä yhteiskunnan tilasta ja sen vaikuttajista. Esimerkiksi kolumneissaan Suomen kuvalehdessä hän arvosteli kovin sanoin muun muassa Urho Kekkosta ja Martti Ahtisaarta. Nämä eivät juurikaan vastanneet kirjailijan syytöksiin, vaan ennemminkin välttelivät välikohtausta tämän kanssa.Vuosikymmenien julkisuuden myötä Paavo Haavikosta muodostui kansalle kuva ”kansallisena näkijänä”. 1990-luvulla Haavikkoa luonnehdittiin muun muassa ”kansalliseksi oraakkeliksi” ja häntä verrattiin yhteiskunnallisena vaikuttajana jopa presidentti Kekkoseen. Kommentit kumpusivat Haavikon yhteiskunnallisista kirjoitteluista, eniten teoksesta Kansakunnan linja (1977).Julkisuuskuva muuttui vuosien myötä negatiiviseen suuntaan. Kun Haavikko itsekin tituleerasi itseään ”kansakunnan näkijäksi” tarkoittaen sillä kykyään arvioida yhteiskunnallista tilannetta harvinaisen kirkkaasti, häntä alettiin pilkata. Haavikon parodioitiin näkevän yliluonnollisilla kyvyillään tulevaisuuteen ja menneisyyteen.Huolimatta mielipiteitä jakavasta julkisuuskuvastaan Paavo Haavikko kuoli vuonna 2008 arvostettuna runoilijana ja yhtenä Suomen kirjallisuuden kehittäjänä.
• Yksityisiä asioita: Romaani. Otava, 1960.
• Toinen taivas ja maa: Romaani. Otava, 1961.
• uodet: Romaani. Otava, 1962.
• Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä: Kolme novellia. Otava, 1964.
•Barr-niminen mies: Romaani. Otava, 1976.
•Rauta-aika. Otava, 1982.
• Kullervon tarina. Otava, 1982.
•Naismetsä. Art House, 1987.
•Erään opportunistin iltapäivä. Arthouse, 1988.
• Fleurin koulusyksy. Art House, 1992.
• Anastasia ja minä. Art House, 1994.
• Pahin ja paras: Romaani. Art House, 1996.
• Mustat kantarellit: Kolme novellia. Art House, 2004.
• Runot! Runot 1984–1992. WSOY, 1992.
• Kirjainmerkit mustat: Runot 1949–1966. WSOY, 1993.